Kasvatustieteiden opiskeluissa piti tutustua oppimiseen eri ikävaiheissa. Halusin itse tututsua nuoruuteen ja sen mukan tuleviin omiin "onglemiin" ja siihen miten tätä ikävaihetta kirjoissa tulkitaan. Vaikka kirjallisuus jota käytin, ei ollut mitään tuorretta, niin en huomannut että sen antama tieto olisi ollut jotenkin väärää.
Nuoruusikä on "siirtymäaikaa" lapsuudesta aikuisuuteen. Tässä vaiheessa ihminen joka on ollut lapsi joutuu usien niin henkisten kuin fyysistekin tilanteiden eteen. Nuoruudessa lapsesta tulisi kasvaa aikuinen joka on itsetietoinen ja valmis huolehtimaan itsestään.
Kyselin muutamilta ystäviltäni kysymyksiä nuoruudesta ja siihen liittyvistä asioista ja vertailin niitä sitten omiin kokemuksiin ja näkemyksiin. Yritin näin saada jotain erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia nuoruuden ajalta ja siitä kuinka eri ihmiset sen ajan kokevat.
Itse haluisin olla isona suunnitteluinsinööri ja menestyä ammatissani ja olla siinä hyvä. Ystäväni joka on Kiinasta kotoisin vastasi että olisi halunnut olla kirurgi tai juristi. 14 vuotias ystäväni kertoi haluavansa olla parturi kampaaja tai kosmetologi, löytää ammatin jossa viihtyy ja mitä haluaa tehdä. Itsellä ja yhdellä toisella naispuoleisella kaverilla on ollut myös nuorena haaveissa käydä armeija, mutta se haave on sitten syystä tai toisesta jäänyt toteuttamatta. Jokainen vanhemmista ystävistäni on muokannut omia haaveitaan ja tavoitteitaan sitten sen mitä on nuorena ajatellut kun taas itselle se oli selvää ja sitä haavetta toteutin ja pääsin siihen tavoitteeseen minkä olin itselleni asettanut.
Niin kuin jo edellä mainitsin itselleni oli jo todella nuorena selvää mitä haluan aikuisena tehdä ammatikseni ja sen mukaan olen sitten edennyt opinto polullani. Tietysti haaveet on kasvaneet ajanmittaan ja sitten niiden eteen on tehty töitä että ne olisi saavutettavissa. Ystäväni joka on Kiinasta kotoisin vastasi minulle että hänellä ei ollut valinnan varaa mihin hän haluaa mennä opiskelemaan. Siellä tarvitsee valita jatkaa opiskeluja korkeakoulutasolle tai mennä johonkin huonopalkkaiseen työhön. Monen opiskelu suuntautumiseen oli vaikuttanut sosiaalinen paine.
Itse hyväksyin itseni sellaisena kuin olen jo nuorena myös, tietysti on aina jotain parannettavaa. Kiinalainen ystäväni joka on miespuoleinen vastasi että on hyväksynyt itsensä sellaisena kuin on vasta 23 vuotiaana. 14 vuotias ystäväni joka on naispuoleinen on hyväksynyt jo itsensä, mutta kokee myös niin kuin varmasti kaikki naiset että aina olisi jotain parannettavan varaa fyysisesti. Osa ystävistäni ei ole vieläkään hyväksynyt itseään sellaisena kuin ovat ikää heillä on noin 20 vuotta. Eli koen että on niin henkilökohtaista koska itsensä voi hyväksyä sellaisena kuin on, jotkut ei välttämättä voi koskaan hyväksyä itseään.
Useat ystäväni kokivat myös että he ”vaeltavat” vieläkin ja etsivät paikkaansa, vaikka osalla on arvot olleet jo selvillä kauan. Itse koen että ihminen etsii varmasti aina paikkaansa yhteiskunnassa kun elämä muuttuu. Kun saa lapsia minkälainen vanhempi on, kun saa uuden työn etsii paikkaansa työyhteiskunnassa. Itse etsin omaa asuin paikkaani hetken mutta kun muutin pois niin tajusin että haluan asua myös tulevaisuudessa siellä mistä olen kotoisin kun taas 14 vuotias ystäväni haaveilee muuttavansa johonkin isompaan kaupunkiin opiskelemaan.
Toivoisin että kaikki nuorten ja lasten kanssa työskentelevät ottaisivat tosissaan lapsen/nuoren erityistarpeet. Esim itselläni on lukihäirä ja siihen en ole saanut minkäänlaista apua tai edes opastusta mistä olisin voinut apua hakea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti